Kinglesin Del Amigo's
"Pessi"




s.05.05.1999
Kasvattaja Anne Huttunen
Pessi jalostustietokannassa

Pessin sydämestä kuului lievä sivuääni virallisessa tarkastuksessa 11 vuotiaana 7.5.2010


Pessi on ensimmäinen cavalierimme, ja samalla kennelimme kantaukko.
Haimme pojan seitsemän ja puolen viikon ikäisenä Kuopiosta kennel Kinglesistä.

Luonteeltaan Pessi on kaikkia ihmisiä rakastava, toisiin koiriin se suhtautuu lähinnä välinpitämättömästi. Oman lauman nuoremmat jäsenet vanha ukko pitää kurissa ja nuhteessa, silmille ei hypitä.

Pessin lempiharrastus on syöminen, kaikki ruoka maistuu aina. Myöskin rapsutettavana oleminen on Pessistä erittäin kivaa.
Joskus Pessi innostuu leikkimään ja juoksemaan ympäri kodin, samalla haukkuen hurjasti.
Myös ulkona lenkillä Pessi tykkää juosta, ja kahlaa oikein reippaasti lumihangessakin.

Pessi on ollut ikänsä hyvin terve poika.
Vehnättömään ruokavalioon siirryttiin pojan ollessa 1.5vuotta, kun kurkkuongelmien vuoksi epäiltiin ruoka-aineallergiaa. Sen jälkeen oireita ei ole ollut.
Oikeasta silmäluomesta leikattiin hyvälaatuinen kasvain elokuussa 2005.
Huhtikuussa 2008 Pessillä oli korvatulehdus, johon sai kortisonipiikin ja korvatipat.
Muutaman päivän päästä ilmaantui ongelmia makuullemenossa ja sohvalle hyppäämisessä yms. Syy löytyi selän röntgenkuvauksessa, diagnoosi: spondylosis deformans, eli selkänikamien välistä luutumista ja luupiikkejä, jotka hermoja painaessaan aiheuttavat kipua.
Pessi sai kipulääkkeitä muutaman päivän ajan, eikä selkävaiva ole uusinut. Onneksi! :)

Pessi on isänä yhdelle pentueelle, joka syntyi Remix-kenneliin 24.lokakuuta 2000. Pentueen äitinä oli black&tan kaunotar Viivi (Neftarin Onnenapila). Tästä pentueesta saimme itsellemme Pessin tyttären, Fannin.
Fannin tulon jälkeen Pessi kastroitiin v.2001 keväällä.
Pessi painaa 10.5kg.


Pessin näyttelytulos

Kiihtelysvaara 10.3.2000 Tuomari: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
"Kookas, vahvaluustoinen uros. Hyvät mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Hieman leveä kallo-osa. Hyvät silmät. Hieman poimuinen kuono-osa.
Hyvä kaula, selkä ja lantio. Hyvä rinnan syvyys. Riittävästi kulmautuneet eturaajat. Liikkuu takaa ahtaasti, sivulta ryhdittömästi. Tarvitsee kehäharjoitusta." JUN 2

Pessi on osallistunut yhden kerran myös lapsi-koira kilpailuun Emman kanssa, sijoitus oli neljäs.

Sukutaulu
FIN MVA
Oak's August Ambition (R)
Xeriex's
Fertile Fonzie
Fontelania
Corniche
Xeriex's
Delighted Dee
Oak's
Edwinaatkomsalö
FIN MVA
Russmic Joshua
Sorata Laura
FIN MVA
Kinglesin
Valencia (R) 7v.
FIN MVA
Oak's Hiawatha (R)
FIN MVA
Sorata Jordon (R)
FIN MVA
Marjaniemen Musta Hyväily (B&T)
Oak's
Valkyrie (R)
FIN MVA
Sorata Supertrooper
Downsbank
Morello

=terve sydän,=sivuääni

Kuvia Pessistä