East Beast Benjamin
"Tomppa"



s.28.3.2004
Tomppa jalostustietokannassa
Tomppa on käytettävissä astutukseen virallisesti sydän-, polvi- ja silmätutkituille, terveille nartuille.



Tomppa syntyi meille Fannin toiseen pentueeseen.
Ihastuin tähän pentueen pikkuveljeen niin kovin, että halusin jättää hänet luoksemme kotiin.

Tomppa on luonteeltaan herkkä ja kiltti, melkeinpä voidaan sanoa "mammanpoika".
Hän on myös erittäin tottelevainen.

Vieraita poikakoiria, varsinkin oman rotuisia, kohtaan Tomppa on aika varautunut. Mutta yleensä vieraat koirat ovat Tompasta mielenkiintoisia, varsinkin suuret.
Tomppa tykkää paljon cavalierinpennuista, ja on Ebonyn paras kamu täällä kotona. Tompasta on kivaa leikkiä myös Kassun kanssa, ja pojat ovatkin hyvät kaverukset keskenään.
Ulkona Tomppa pitää vapaana juoksemisesta. Kotona mielipuuhaa on istua pöydällä ja katsella ikkunasta ulos.

Tomppa on ollut terve poika koko ikänsä. Tomppa painaa melkein 10kiloa.

Tompan kanssa olemme käyneet jonkin verran näyttelyissä. Parhaana tuloksena on kaksi PU-sijoitusta, ja vara-serti.



Näyttelytuloksia

Kuopio KV 3.8.2008 Chantal Mery, Ranska:
"4 years old ruby dog. Expressive head. Scissors bite. Well balanced body with excellent substance. Good brisket. Excellent angulations. A little curly coat. very close behind when moving." AVO EH

Joensuu KV 18.5.2008 Jukka Kuusisto:
"Hyväluustoinen ruby uros. Hyvä pää. Riittävästi runkoa. Hieman pitkä lanneosa, luisu lantio. Hyvin kulmautuneet takaraajat. Normaalit liikkeet." AVO EH3

Joensuu 17.5.2008 Johan Juslin:
"Raskasrunkoinen uros. Sopivan kokoinen pää, mutta aivan liian paljon löysää nahkaa. Hyvä luusto. Voimaton takaosa. Liikkuu kinnerahtaasti ja voimattomasti. Turkki ei kunnossa." AVO H

Eno 2.2.2008 Pirjo Aaltonen:
"Oikeankokoinen mittasuhteiltan tyypillinen uros. Kaunisilmeinen pää. Hyvä korvien asento. Täyteläinen kuono-osa. Niukasti kulmautunut edestä ja puuttellinen eturinta.Hieman löysät kyynärpäät. Hyvä väritys. Hieman jyrkkä lantio. Liikkuu riittävällä askelpituudella, hyvin takaa, löysästi edestä." AVO EH

Pyhäselkä 13.8.2006. Kirsti Lummelampi:
"Erinomaista tyyppiä oleva mutta hieman pulskassa kunnossa oleva ruby, jolla kaunis pää ja ilme. Hyvät rungon mittasuhteet ja hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu hyvin edestä ja sivulta, hieman ahtaasti takaa. Erittäin hyvä väri ja karvanlaatu." AVO ERI/2, PU-2, VARA-SERT.

Lappeenranta KV 16.4.2006 Jesper Andersson, Ruotsi:
" Maskulin hane. Huvud med kanska bra proportioner. Lite outfyllt nosparti. Mörka, stora ögon. Lite kort hals. God rygg. Sluttande kors. God bröstkorg. Lite brant skuldra & överarm. Rör sig begränsat & lite stiltigt fram. Hög svans. Trevlig temperament." AVO EH/3.

Jyväskylä KV 20.11.2005 Tino Pehar, Kroatia:
"Big male. Strong bones. Masculine head and expression. Correct bite. Correct eyes and ears shape. Enough strong back. Steep croups. Well moderate chest. Correct angulation fore, could be better behind. In movement should be better behind." AVO EH.

Joensuu 7.8.2005 Marion ten Cate, Alankomaat:
"16 months, masculine, exellent breed type, very good type of head with sweet expression, good flat skull, with long nice ears, likes to see more move tail action." NUO ERI, PU-3

Outokumpu 9.4.2005 Paavo Mattila
"Hyvä nuori uros. Hyvänmallinen pää. Kuono voisi olla hieman täyteläisempi. Hyvä runko. Luusto voisi olla vankempaa. Luisu lantio. Hyvä karva. Saisi liikkua takaa paremmin. Miellyttävä luonne." JUN H

Lappeenranta 27.3.2005 Pirjo Aaltonen:
"Voimakasrakenteinen nuori uros, jolla melko raskas kallo-osa. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä runko. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä, hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu edestä hyvin, takaa hieman ahtaasti." JUN EH

Jyväskylä KV 20.11.2004 Paula Heikkinen-Lehkonen:
"Hyvät mittasuhteet ja koko. Pää on vielä kapea ja kuono kevyt. Hyvä lapakulmaus ja eturinta. Sopiva luuston vahvuus. Rintakehässä tarpeeksi syvyyttä ja tilavuutta tähän ikään. Takaosa kaipaa lisää voimaa ja selän tulee kiineytyä. Vielä osittainpentukarvassa. Kaunis, puhdas väri." PEK-1


Sukutaulu
FIN MVA EuVV-06
Breeze
Be My Ramsansaa (R)
10v.
KANS&FIN MVA V-96 V-97
Breeze Double Bet (BL)
KANS&FIN MVA
Homaranne Polperro
Breeze
Chilipepper
Breeze
X-tra Sweet
FIN MVA
Sorata Jordon (R)
Lochbuie Carousel
Remix
Kiss of Fire (B&T)
Kinglesin
Del Amigo's (R)
FIN MVA
Oak's August Ambition (R)
Kinglesin
Valencia (R) 7v.
Neftarin
Onnenapila (B&T)
FIN MVA EuV-91 V-90
Space Mission via Chantiz (BL)
Bombattaren Pure Delight (B&T)

=terve sydän =sivuääni
Kuvia Tompasta